Esittely
Ottelutilastot
RaiFu 2 - TPK 2
2019 - TPK 2 / TPK 3 - Vitonen
Klo 19:30 Raisio Kerttula KHT
9
Tou

Miesten kakkonen vie jälleen pisteet


Tsuu tsuu! Kuuluu Raision Kerttulasta kun Kerho kakkosen lauma matkaa risteykseen pelaamaan RaiFun 2 joukkuetta vastaan.

Kerho ottaa heti ottelun alussa kuskin paikan ja puksuttelee löysähkön ensimmäisen puolikkaan parhaille maalipaikoille. Ensimmäistä maalia ei tarvitse odottaa kuin 15 minuuttia, kun aina vaarallinen John pelaa oivan kierteisen pallon boksiin, josta Aatulla on helppo työ tällätä pallo etu yläkköön! 0-1 kerholle!

Vastustajan löysähkö pelaaminen ja olematon prässi kuitenkin yllättää koko sinisen joukkueen. Ei oikein ole ajatusta mitä pallolla tehdään kun aikaa ja tilaa on. Hyökkäyksiin lähdöt takkuilevat muutamaa hyvää pystypalloa lukuun ottamatta.

Aika mitään sanomatonta pelailua ensimmäinen 45 min.

Tauolle siirryrään 0-1 kerhon johdossa.

Kerhon apuvalmentajan apuvalmentaja ja johtohahmo Amin tipsaakin puoliajalle omilleen, että reagoinnin lisäksi ajatus ja tempo mukaan peliin. Kerhon pojat tekevät työtä käskettyä ja pallo alkaa liikkua Kerho tapaan. Samban ensi soitot voi jo kuulla Kerttulan kentän takametsässä!

Kerho luo hyviä hyökkäyksiä. Valitettavasti useimmat päättyvät kuitenkin RaiFu pakkien katkottaviksi.

Sitten taas tapahtuu, kun vanha tuttu kaksikko on jälleen vauhdissa. Sakke puhkaisee passillaan vastustajan linjan ja Aatu kirmaa läpiajoon. Aatu kaadetaan boksissa ja tuomari laittaa pallon pilkulle. Kaadettu itse pallon taakse ja tuttuun tapaan maalivahti poimii verkoista palloa. 0-2 kerholle!

Eikä edes viitosta edellisestä kun Teemu vapauttaa Aatun jälleen läpiajoon, joka laittaa täällä kertaa hyvän juoksun päätteeksi pallon kärkkärillä takanurkkaan. 0-3 ja peli alkaa olla taputeltu. Kerhosamba senkun soi ja soi ja soi.

Peli jatkuu ja jälleen kerran RaiFun alakerta nukkuu. John vapauttaa tällä kertaa Aminin nokikkain veskan kanssa, eikä Amin näistä erehdy. Pallo takanurkkaan ja kädet kattoon! 0-4 kerholle!

Alkaa raisiolaisilla olla jo suunnaton ylämäki kavuttavaksi viimeiselle puolelle tunnille.

RaiFu kuitenkin pääsee vielä pyörittelemään, joskin omassa päässään kerhon vedettyä prässin hieman alemmas. Kerholauma haistelee koska tulee syöttövirhe ja koska päästään iskemään. Ja sellainenhan tulee, Aatu varastaa tilanteessa pallon ja tuikkaa sen nopeasti keskelle jossa iso paha Wikke odottaa hullun kiilto silmissä. Ja niin monta kertaa tämä on nähty ennenkin. Wikke antaa veskarille luvan käydä istumaan, harhautus, poika istuu, pallo vasemmalta ohi, tyhjä maali ammottaa edessä ja 0-5 taululle!

Tämän jälkeen alkaa näkyä vähän väsymystä Kerhon jaloissa ja välit jälleen kerran kasvavat suuriksi, mutta hyvin pelannut puolustuslinja hoitaa kaikki tilanteet eikä kerhon maalivahti Danin tarvitse liikuttaa juuri evääkään maalillaan.

Kausi Vitosessa jatkuu 18.5. klo 13.00 Raunistulassa. Vastassa LoPS Loimaalta.

Sitä ennen kuitenkin kaksi Kutosen ottelua välissä:

11.5. klo 16.00 TuTe - TPK 3, Masku Taponketo KHT

15.5. klo 20.30 TPK 3 - Lieto 2, Raunistula

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
0 - 5
(0 - 1)
2
16' Maali Opacic Adrian

16' Maalisyöttö Thu John

54' Maali Opacic Adrian

56' Maali Opacic Adrian

56' Maalisyöttö Starck Teemu

62' Maali Laanaya Amin

62' Maalisyöttö Thu John

74' Maali Wikstedt Aleksi

74' Maalisyöttö Opacic Adrian
Lisää uutisia
Turun Pallokerho ry
«  Elokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031
 
Yleinen/Allmän
Kategoriat