Esittely
Ottelutilastot
TPK - PIF
2019 - TPK Edustus - Kolmonen
Klo 19:00 Yläkenttä KHT
16
Tou

Paraisilta vieraita


TPK – PIF Torstaina 16.5. klo 19 Yläkentällä

Edustus jatkaa pisteiden metsästystä huomenna Yläkentällä kun Paraisten saarelta saapuu paikallinen suuruus, PIF. TPK oli ylivoimainen useita vuosia heitä vastaan, kunnes ostokäsi lähti siellä taas liikkeelle. He ovat myös nuorentaneet joukkuetta samalla. Vahvojen vanhusten kuten Ville Ranta-Ahon ja Behar Cimilin rinnalle on tullut useita lahjakkaita nuoria. Nyt he ovat yksi sarjan ennakkosuosikeista.

TPK on kuitenkin aina vahva Yläkentällä ja pisteiden nälkä on suuri. Mukaan otteluun saadaan pari ottelua matkaillut Marno Lastula. Hän, yhdessä Jyri Sundinin syöttöjen ja Samuel Sibakovin keskityskoneen kanssa, muodostavat todellisen uhan mille joukkueelle hyvänsä. Kerhon alakerrassa pelaa ensimmäisen kotiottelunsa Aleksi Pekonen. Toivottavasti se pienentää puolustuksessa virheiden määrää. Mukava on myös nähdä pitkään, sairastelun ja muiden menojen takia, poissa ollut Henri Hellgren mukana ryhmässä.

Ottelu ratkeaa todennäköisesti keskikentän vahvaan vääntämiseen ja onnistuneeseen murtautumispeliin. Nyt tarvitaan todellista voimaa, jotta ottelu voitetaan. Piffenin puolustus on vahva kaksinkamppailuissa, mutta vähän ailahtelevainen pallon kanssa. Siihen yritämme todennäköisesti iskeä, pohtii TPKn kapteeni Jyri Sundin.

Väriä tulee myös siitä että kamppailu on valittu Länsi-Suomen piirin kuukauden otteluksi. Se kuvataan ja vähän lisää muodollisuuksia nähdään. Ottelu näkyy ja kuuluu Juha Hyssälän selostamana Turun Seutusanomien sivuilla ja lähetys pelistä alkaa jo klo 18.45.

Tervetuloa kannustamaan TPK voittoon.

Vahva PIF haki pisteet


TPK – PIF 1 – 2 (0-1)

Paraisten pojat olivat vahvoja eilen yläkentällä. He olivat heti alusta liikkeellä hyvällä jalalla ja nopealla pallon siirtelyllä. Ottelua ehti kulua pitkästi toista minuuttia ennen kuin Kerho sai edes ensimmäisen kosketuksen palloon.

Pelin avausmaali tehtiin täysin ansaitusti Kerhon maaliin. Tilannetta edelsi pallon menetys keskikentällä ja hyvällä pelaamisella vapautui laidalta tila hyvälle matalalle keskitykselle. Takatolpalta löytyi Joonas Lehtinen, hänellä oli helppo työ siirtää pallo maaliin. 9 minuuttia ja 0-1.

Pelin kuva oli melkoisen selkeä. PIFfen piti palloa taidokkaasti, vaihteli puolta. TPK pelasi tiiviisti ohjaten peliä laitoihin. Todelliset maalintekotilanteet olivat hyvin harvassa. Yksi sivuvapari jossa Gesim Voca laukoi Kerhon muurin välistä etutolpalle rynnänneelle pelaajalle. Tuomas Leino Kerhon maalissa kuitenkin selvitti tilanteen.

Ensimmäisen jaksolla Kerhollakin oli omat paikkansa. Eero Polvinen väänsi itsensä laidalla vapaaksi ja keskitti matalasti. Jyri Sundin juoksi pystyyn etutolpalle ja yritti nostaa etuylänurkkaan, valitettavasti ohi. Myös pari kulmaa aiheutti myös hässäkkää PIF maalilla.

Ensimmäinen jakso päättyi kuitenkin selkeästi PIF pallonhallintaan.

Toinen jakso olikin sitten jo tasaisempi. Kerhokin pääsi pelaamaan jo muutaman syötön, vaikka melko hätäiseltä vaikutti. Tasoitus syntyi kun yksinäisenä kärkenä pelannut Marno Lastula haki palloa keskikentän oikealta laidalta, ajoi hyvin keskustaa kohti ja antoi todella oivallisen läpisyötön vasemmalta pystyyn juosseelle Jyri Sundinille. Hän laukoi noin 13 metristä takanurkkaan hyvän sijoituksen. Kokeneet näyttivät että tilaa ei aina paljoa tarvita. 56 min ja 1-1.

Valitettavasti tämä ei kuitenkaan kauaa kestänyt, vaan PIF pelasi pirteän Joonas Lehtisen läpiajoon. Tuomas Leino lähti aavistuksen myöhään vastaan maaliltaan. Leino pyrki selkeästi syöksymään palloon ja monen mielestä siihen ainoastaan osuikin, tuomaristo piti neuvon pitoa. Linjatuomari oli ottelun päätuomarin kanssa erimieltä asiasta, mutta Leinolle varoitus ja pallo pilkulle. Voca laukoi tyylikkäästi ylänurkkaan. 62 min, 1-2.

Kerho haki ryhdikkäästi tasoitusta, ja oli selvästi hallitseva ottelun lopulla. Robert Nygård toi vaihdosta uutta taitoa kentälle ja ryhmitystä vähän muutettiin. Erityisesti Samuel Sibakovin antamat erikoistilanteen olivat vaarallisia. Aivan ottelun lopulla hän laukoi sivuvaparin vaarallisesti alanurkkaan, mutta sarjan parhaimmistoon kuuluva Uschanoff torjui hyvin. Myös parin kulman jälkeen oli pahaa hässäkkää PIF maalilla. Onni ei vaan ollut myötä.

Yhteenvetona voi todeta PIFfenin olleen vahvempi ottelussa, mutta Kerho yritti loppuun saakka ja olisi ehdottomasti voinut ansaita vähintään pisteen pelistä. Ei kuitenkaan tällä kertaa.

Kuukauden ottelussa palkittiin parhaina keskikentällä hyvin pelanneet TPK:n Joel Kontkanen ja PIFfin Behar Cimili. Lisäksi kuukauden ottelun yhteistyökumppani Turun Seutusanomat palkitsi pelin yritteliäimpänä TPK kipparin Jyri Sundinin. Kerhon pelaajista erityismaininnan ansaitsee ehdottomasti topparina vahvasti pelannut Antti Kuhmola.

Seuraava TPK koitos on vierailu Maskua vastaan perjantaina 24.5. klo 18.30 alkaen.

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Lisää uutisia
Turun Pallokerho ry
«  Toukokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031
 
Yleinen/Allmän
Kategoriat